Keikkabussi liikenteessä
Sisältää uuden videon. Veljekset Laitisen vanhan sinivalkoisen keikkabussin voi nyt bongata Suomen kaduilta kuskeina FOGin pojat. Vielä puolivalmis keikkabussi on jo katsastettu ja ajokunnossa.
Keuruun juhannuskeikka, Himangan nuoristapahtuma sekä Porin konsertti hoidettiin jo omalla keikkabussilla. Viime vuoden syksyllä Kortesjärveltä hankittua bussia on laitettu vuoden mittaan edustuskuntoon. Teetupakäytössä ollut bussi riisuttiin täysin sisältä, ja rakennettiin uudestaan vastaamaan bändimme tarpeita.
Pietarsaarelaisen Kamphousen omistaja on vanha ystävämme, ja hänen kanssaan olemme suunnitelleet bussiin upeaa sisustusta. Bussin sisältö on nyt siinä vaiheessa, että odottelemme ulkoiselta yrittäjältä tilattuja penkin nahkapehmikkeitä. Tähän mennessä rakentamillamme bussin penkeillä on nukuttu erikokoisilla ja -näköisillä patjoilla.
Ilahduttavaa on ollut huomata, miten hyvin bussi on toiminut ne tuhannet kilometrit, joita sillä jo on ajettu. Rumpali Jonnelle taitaa tällä hetkellä olla suurin kilometrimäärä ajettuna. Syntikansoittaja Ville ja kitaristi Janne tulevat perässä.
Jos haluat tukea bändiämme rahallisesti, hyvä valinta on levyn ostamisen lisäksi lahjoittaa bussin remonttitilille haluamasi rahamäärä.
Saaja: Esa Mäkipelto
Nordea: 111335-198532
Viesti: Bussiremontti
Tulehan ihmeessä bongaamaan bussi tuleville keikoille. Tsekkaa myös video ensimmäisestä bussikeikasta:
















