Takaisin koulunpenkille Kaustisella ja Toholammilla
FOGilla on nyt takana neljä mieletöntä keikkaa kahdella eri yläasteella. Kaustisen ja Toholammin koululaiset ottivat bändin hyvin vastaan, ja illan yleisökonsertit vetivät väkeä. Lue lyhyt raportti.
Koulukeikkapäivä alkaa bändillä tavallista keikkapäivää aikaisemin. Jo edellisenä iltana aloitetaan soittimien ja tekniikan pakkailu bussiin, ja aamulla noustaan ulos kukonpieremän aikaan. Kaustisen keikalla riitti, kun heräsimme kahdeksan aikoihin mutta Toholammin aikaisempi keikka-aika vaati heräämisen jo ennen kuutta. Toholammin kohdalla väsymystä ei kestänyt kauaa, kun 35 asteen pakkanen syöksyi sieraimista sisään.
Molemmilla keikkapaikoilla paikalliset järjestäjät olivat hoitaneet käytännön järjestelyt loistavasti. Bändi viihtyi mukavasti paikkakunnalla, kun ystävälliset ihmiset järjestivät syötävää ja muuta toimintaa paikan päällä. Erityisesti Toholammin kunnantalon saunatilat ansaitsevat suuren kiitoksen. Mallikasta vastapainoa roudailulle.
Rokkikonsertti on mukava lisä tavalliseen koulupäivään. Kaustisen ja Toholammin yläasteille suurikiitos ensinnäkin mahdollisuudesta osallistua koulupäiväänne ja toiseksi vauhdikkaasta mukanaolosta konserteilla. Jatkakaahan yhteydenottojanne ja keikoilla mukana olemista. Olette kauniita!
Kumma kyllä molemmille keikkapaikoille bändin paukut riittivät loistavasti vielä täyspitkälle iltakeikalle. Energiapurkaus saattaa johtua myös siitä, että paikan päälle oli raahautunut molemmissa kaupungeissa iso määrä ihmisiä. Kiitämme kaikista keskusteluista ja kohtaamisista keikkojen aikana ja niiden jälkeen.
Keikkabussi jatkaa matkaansa. Pysykää mukana FOGin virtuaaliaalloilla vuoden 2010 metkujen varalta.
















